Hunajamarjan historia

Hunajamarja, tunnetaan myös nimillä haskap ja  sinimarjakuusama, on kotoisin pohjoisen pallonpuoliskon alueilta. Hunajamarja kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella, erityisesti Siperiassa, Japanissa, Pohjois-Amerikassa ja osissa Eurooppaa. Se on sopeutunut kylmiin oloihin ja on yksi maailman kestävimmistä marjakasveista, sietäen jopa lähes −50 asteen pakkasia.

Japanissa Hokkaidon saarella marja tunnetaan perinteisellä Ainu-kansan nimellä haskap, joka viittaa "oksan päissä kasvavaan moninkertaiseen hedelmään". Siellä hunajamarjaa on arvostettu vuosisatojen ajan sen terveellisyyden ja pitkän säilyvyyden vuoksi. Varhaisia kirjallisia mainintoja haskapista löytyy jo 1700-luvulta, jolloin tutkija Stepan Krasheninnikov kuvasi marjaa Kamtsatkan alueen luontokuvauksissa.

Marjan varsinaisen jalostuksen katsotaan alkaneen Neuvostoliitossa 1950-luvulla, erityisesti Siperiassa. Siellä pyrittiin kehittämään lajikkeita, jotka antaisivat suuren sadon ja kestäisivät pohjoisia olosuhteita. Samanaikaisesti myös Japanissa alettiin 1970-luvulla panostaa jalostukseen, jolloin kehitystyössä keskityttiin erityisesti makuun ja aikaisempaan kypsymiseen.

1990-luvulla haskap alkoi levitä laajemmin myös länsimaihin. Pohjois-Amerikkaan sen vei ensimmäisten joukossa Jim Gilbert, ja pian sen jälkeen kanadalainen tutkija Dr. Bob Bors aloitti määrätietoisen jalostustyön. Myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa alettiin kehittää kaupallisia lajikkeita, ja EU:ssa hunajamarja sai myyntiluvan vuonna 2018.

Suomessa hunajamarja on viime vuosina saavuttanut suosiota erityisesti kotipuutarhoissa ja pienimuotoisessa viljelyssä. Se sopii hyvin suomalaiseen ilmastoon, on helppohoitoinen ja pitkäikäinen, ja sen marjat ovat maultaan mustikan ja vadelman välimuoto. Haskap on myös ravitsemuksellisesti arvokas marja, sisältäen runsaasti antioksidantteja, C-vitamiinia ja kuituja.

Nykyään hunajamarjaa pidetään "supermarjana", ja sen suosio kasvaa jatkuvasti niin viljelijöiden kuin terveystietoisten kuluttajien keskuudessa.